Tekijä: heartamix
-

Miia Löppönen, kokemusasiantuntija. ”Kipeät kokemukset ovat osa elämämme tarinaa. Voimme antaa surulle luvan nähdä itsemme”
Haavoittavat elämänkokemukset yhdistävät meitä ihmisiä usein enemmän kuin voimme uskoa. Suru kohtaamattomista lapsuuden tapahtumista on ollut elämässäni kauan, vuosikymmeniä, ja tässä hetkessä elämääni tunnen suurta iloa, keveyttä ja helpotusta voidessani vihdoin jakaa sitä. Tulla sen avulla näkyväksi. Toivon työni antavan iloa ja rohkaisevan myös toisia kohtaamaan sisintään. Sydänsekoitus sivut ovat syntyneet kasvutarinastani, surujen lähteiltä. Jäin…
-

Herkkyys tuntea auttaa läpi elämän; se puhdistaa surullista mieltä ja kehomme kantaneita pelkoja
Elän jälleen hetken sydämeni tunteiden äärellä sisäisen sotkun siivoajana. En enää pelkää tavoittaa ja näyttää sisältäni sanojani, rakkautta ja surua siitä, miten pelossani tulin rakkauden hylkäämäksi. Suruni on sisälle jäänyttä pelkoa siitä, että joskus omaa rakkautta ei ole voinut ilmaista, näyttää ja antaa eteenpäin. On käsillä heinäkuun viimeiset päivät. Vadelmat ovat kypsyneet hehkuvan punaiseksi ja…
-

Annan tunteille luvan tulla ja kirjoittaa näkyviin oman sisäisen maailman, uuden nimen ja tarinan
Tunteet yhdistävät meissä jokaisessa ihmisen sisällä olevan pimeyden ja valon, ja niiden avulla meidät ihmiset toisiimme. Ne ovat jälleen yhdistäneet minut keskukseeni, sydämeeni tuntemaan ja vapautumaan kivusta, jota kehoni on kantanut lapsuudesta lähtien. Lapsuuden ajan seksuaalinen hyväksikäyttö 7-9 vanhana, jätti minut yksin tunteiden maailmaan, turvattomuuteen, jossa en enää voinut tuntea omaa valoani ja yhdistyä rakkauteeni kehoni…
-

Kaikki hyvä on lähellä ystävystyessäni pelkojeni kanssa
Olin alkuviikolla katsomassa odotettua Käärijän keikkaa Kuopiossa ystävieni kanssa. Vieressäni seisoi minua pidempi mies, jonka tunnistin jollain tavalla olevan kehitysvammainen. Kesken keikan hän äänekkäästi huudellen ja toistaen laulun sekä Jeren välispiikkien sanoja, halusi jakaa minullekin ilonsa koskettamalla lämpimästi olkapäätäni. Pidin sitä alkuun harmittomana kosketuksena ja tunsin sympatiaa miestä kohtaan. Pian keikan alun jälkeen minua alkoi kuitenkin…