Tunteet yhdistävät meissä jokaisessa ihmisen sisällä olevan pimeyden ja valon, ja niiden avulla meidät ihmiset toisiimme. Ne ovat jälleen yhdistäneet minut keskukseeni, sydämeeni tuntemaan ja vapautumaan kivusta, jota kehoni on kantanut lapsuudesta lähtien. Lapsuuden ajan seksuaalinen hyväksikäyttö 7-9 vanhana, jätti minut yksin tunteiden maailmaan, turvattomuuteen, jossa en enää voinut tuntea omaa valoani ja yhdistyä rakkauteeni kehoni sisällä. En enää ilmentänyt sisälläni maailman kauneutta, vaan pelko ulkoisen maailman arvaamattomuudesta ja raakuudesta hiipi kantapäilläni, asettuen sisälleni tiukemmin jokaisessa askeleessa ja uudessa risteyksessä. Sen vuoksi olen joutunut kulkemaan varjoissa, hengittämään kehossani pinnallisesti, pitämään lapsena silmät selässäni pahantekijän varalta ja pienentämään omaa energianvirtausta, ääntäni, näkyvyyttäni aina häpeän ja syyllisyyden tasolle saakka sekä kantamaan tuota pelon tunnetaakkaa sisälläni vaikuttamassa näihin päiviin, aina keski-ikäiseksi naiseksi asti. Kunnes aloin jakamaan tunteitani pelon muurin takaa.
”Muurin taa jäi unelmani turvallisesta maailmasta ja lapsuudesta. Sisäiseen apatiaan, yksinäisyyteen vaipui myös oma sisäinen lapseni. Muuriin hautautuivat toiveeni tunteiden turvasta, omasta rakkaudestani yhdessä suunnattoman suruni kanssa. Traumassa jouduin hylkäämään itseni tunnetasolla.”
Miia Löppönen
Pienenä piileskelin peloissani turvatakseni selustani. Toipumisen hinta seksuaalisuuttani haavoittavasta väkivallasta on ollut mittaamaton. Olen ollut arka tyttö, vain häivähdys itsestäni vaikka nyt toteutankin elämäni suurimpia haaveita tulemalla näkyväksi kivulleni rakkaudessa. Olen ymmärtänyt, ettei mikään suru tule ikävistä kokemuksista ulos, jos ympärillä ei ole tarpeeksi lempeää kohtaamista ja hyväksyvää tuntemisen turvaa. Huolimatta yrityksistäni muuttaa tilannetta lapsena, olen silti tuntenut tapahtuneista suurta syyllisyyttä. Ymmärsin sen jo ala-asteella lapsena ja en voinut muuta kuin hyväksyä tilanteen, jossa elin jättäen raskaat tunteet sisälläni. Hyväksyä, että kukaan ei voisi auttaa minua. Nielaisin kyyneleeni vaikka olisin halunnut huutaa. Peläten, että kukaan ei kuulisi alas painettua ääntäni. Selvitäkseni jouduin nuorena kasvattamaan suruni ympärille korkean muurin, kuin Ruususen orjantappuratiheikön niin, että kukaan muu kuin minä itse, ei voisi lopulta löytää sen sisällä nukkuvaa prinsessaa. Vain minulla oli avaimet tuohon porttiin, joka lopulta avaisi oman sydämeni. Rakkauden, joka kerran jäi vangiksi vastoin tahtoaan.
Sydämen haavat koettavat aina kipeiden tunteiden avulla kasvaa kehosta ulos ja näkyville. ”Eheytymisen paras palkinto on minulle ollut aidompi tarvitsevuus ja kurottautuminen toisia ihmisiä kohtaan sekä sydämeni herkkyys, jota olen alkanut ilmentää ja vaalia enemmän omassa elämässäni. Olen voinut sallia itselleni enemmän syviä ja pehmeitä tunteita, jotka olivat ennen visusti minua suojanneen muurin takana. Uskallan tänään tuntea enemmän läheisyyttä, surun suojaa ja turvaa olla läsnä kehoni tunteilleni ja toisille ihmisille. Enää en tunnu hajoavani sisäisen uhkan alle kehossani. Tuntuu kuin saisin jälleen olla rakkauden lapsi.”
Miia Löppönen
Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Nuorena kapinoin ja yritin saada reaktiota vanhemmistani, maailmasta, joka ei kumminkaan vihan tunteeseeni reagoinut odottamallani tavalla. Tunsin aivan kuin maailma olisi unohtanut minut, ja että minä olin pelossani varmasti unohtanut itseni, oman rakkauteni. En saanut ulkopuoleltani rakkaudelleni rajoja, tarvitsemaani turvan tunnetta ja tämän johdosta aggressiivisena huutamisena esille tuleva viha vahingoitti lopulta vain minua itseäni. Vaikka hyväksikäyttö parin vuoden jälkeen loppui, ei viha lapsuuden tapahtumista, kehoni kokemasta pelosta ja rakkauteni rajat ylittävästä raiskauksessa, jättänyt minua rauhaan. Se jäi sisälleni vaikuttamaan minuun ja ympärilleni haitallisesti, kunnes minulla itselläni olisi tarpeeksi turvaa ympärilläni alkaa kasvamaan jälleen kohti omaa rakkauttani.
Tämä tapahtui minulle aikuisiällä saadessani oman perheen ja uuden mahdollisuuden heidän turvassaan tulla näkyviksi kokemuksilleni. Yhdessä usean vuoden traumaterapian kanssa, kykenin alkaa luottamaan kipujani toisille ihmisille ja aloin vihdoin tulla näkyviin pelon rakentamasta muurista. Tärisemällä tunteita ulos kehosta lisäsin, otin vastaan sisäistä turvaa, rakkautta. Neljän vuoden ajan kirjoitin, hoidin kehoani omatoimisella TRE-terapialla, uskaltauduin puhumaan, päästämään tunteitani ulos, laulamaan lapsilleni ja ottamaan vastaan kerta toisensa jälkeen kehosta nousevia lamauttavia pelon tunteita ja kumoamaan niiden uskomuksia. Opin laulamalla sekä yksinäisyyden itkuhuudoilla luottamaan omaan ääneeni, kaikkiin sen sävyihin. Opettelin ottamaan perheeltäni rakkautta vastaan, ja olemaan avun arvoinen. Arvostamalla tunteitani kehoni parantajina opin eheytymään omalla polullani, olemaan pehmeä sankaritar ja parantava tunteiden turva sekä sisäisesti rohkaiseva ääni suruun kiinni jääneelle sisäiselle lapselleni. Minä osaan ja minä opin harjoittelemalla, vaikka kehittymättömät tunnetaidot olivat minulle aiemmin hepreaa ja suuri häpeän aihe. Oli häpeällistä jäädä toisen ihmisen tekojen takia pienenä lapsena niin kesken.
”Opettelin puhumaan tunteista, vastaanottamaan hyvää ja tuntemaan kiitollisuutta ja anteeksiantoa elämääni ja menneisyyden tapahtumia kohtaan. Kohtaamaan menetyksen sellaisena kuin sen koin.
Miia The One
Tänään, tässä hetkessä en tarvitse selityksiä ja matkallani vaanineita pelkoja elämää kohtaan. Voin sen sijaan kertoa ja jakaa totuuteni siitä, että kaikesta, myös elämäni ikävistä yllätyksistä on minulla lupa puhua ja vapautua. Voin tässä hetkessä kirjoittaa tarinani menneestä valmiiksi. Silloin voin keskittyä todella oman rakkauden luomiseen, siihen kuka olen ja rakkauden tunteen välittämiseen ja sisäisen maailmani ulos tuomiseen vaikkapa kirjoittamalla. Tunteminen riittää vapauttamaan kipua. Se on avain minulle rakkauden porttiin. Minä itse voin valita rakkaudessa omat tunteeni, olla oma rakkauteni. Tunteminen on sydämen, rakkauden ja ihmisyyden kieli. Minun ei tarvitse olla neutraali ja näkymätön miellyttäjä maailmalle vaan saan herättää tunteita toisissa ihmisissä. Minä en ole enää näkymätön koska luon itselleni uudet turvalliset puitteet ja rajat joissa voin elää ja toimia! En voi olla liikaa, koska milloinkaan en ole ollut liian vähän. Olin aina tarpeeksi. Olin kivussakin, pimeässä paikassa ja pelossa, oma rakkauteni. Tunteet asettavat kaiken ihmisyydessä luonnolliselle paikalleen.
Sydänsekoitus 