Olin alkuviikolla katsomassa odotettua Käärijän keikkaa Kuopiossa ystävieni kanssa. Vieressäni seisoi minua pidempi mies, jonka tunnistin jollain tavalla olevan kehitysvammainen. Kesken keikan hän äänekkäästi huudellen ja toistaen laulun sekä Jeren välispiikkien sanoja, halusi jakaa minullekin ilonsa koskettamalla lämpimästi olkapäätäni. Pidin sitä alkuun harmittomana kosketuksena ja tunsin sympatiaa miestä kohtaan. Pian keikan alun jälkeen minua alkoi kuitenkin ahdistaa miehen lisääntyvä taputus sadetakkini läpi olalleni. Kehoni ei reagoinut kuitenkaan tavalla, joka olisi ollut toivottavaa. Kuten siirtymällä askeleen kauemmaksi hämmentävän kosketuksen aiheuttajasta.
Kehon muistista traumareaktiona tulevat tunteet, pelko ja lamaannus tuntemattoman ihmisen, tällä kertaa hyvää tarkoittavaan kosketukseen ahdisti minua, ja pelosta johtuva lamaantumisen tunne kehotti kehoni pysymään keikan ajan paikoilleen estäen minua liikkumasta, viemästä itseäni turvaan. Kehoni ei tiennyt pelossa mitä sen oikeastaan tulisi tehdä. Se tuntui kysyvän olisiko minulla tässä tilanteessa jotain oikeasti pelättävää, jonka takia minun olisi varmempi pysyä piilossa, jäädä vain paikoilleen odottamaan. Olisiko rakkauden vieminen turvaan liian iso riski?
Jotain hyvää ja syvää ymmärrystä lähti minussa liikkeelle tämän tapahtuman johdosta. Kehoni on viisas ja tietää aina mitä tehdä ja tuntea riippumatta siitä mitä tapahtuu. Voin luottaa, että tunteeni ovat oikeita ja voin vapauttaa ne. Siispä minussa ei ole mitään vikaa, minä olen oikein. Tämä tapahtuma sai minut kirjoittamaan ja kertomaan miten traumareaktio pysäyttää liikkeen, hämmentää ja jähmettää ilon virtauksen kehosta elämän arkipäiväisissä tilanteissa. Kun keikka oli ohitse kerroin asiasta ystävilleni, jotka sanoivat, että olisin vaan siirtynyt heihin päin tuosta miehestä kauemmas. Hämmennys oli suuri kun ymmärsin, että olisin oikeasti voinut tehdä niin, mutta kehoni ei tuossa tilanteessa liikahtanutkaan. Keikan jälkeen jäin apatian valtaan kykenemättä ilmaisemaan ystävilleni mitä sisälläni oli juuri tapahtunut. Vasta kun pääsin seuraavana päivänä kotiin purkaantui tilanne kehosta ulos valtavana itkuna miehelleni. Onneksi elämän ikävistä hetkistä ja muistoista palautumiseen ei ole parasta ennen päivää. Rakkaudessa turva saa tulla myös muista ihmisistä.
Lapsena kokemani seksuaalisen hyväksikäytön arvet ovat viisaita oppeja ja ymmärrystä elämässäni, jos ne niin kykenee nähdä, ja ne kuuluvat näkyville ja valoon. Oman sisäisen kauneuden hyväksyntä ja ymmärrys tulevat ajan kanssa lopulta siitä, että pienenä kokemani pelko ei johtunutkaan minusta. Minä jouduin pelkäämään koska jouduin osaksi toisen ihmisen pelottavia tekoja, hänen pimeää. Kaiken pelon alla sain olla Oma rakkauteni. Minä sain tarvita apua, suojelua ja toisia ihmisiä, olla herkkä ja haavoittuva. En voinut pelossa vaikuttaa toisen ihmisen tekoihin. Minä pelkäsin koska halusin selviytyä. Saan selviytyä koska annan luvan rakastaa. Pelko ei ole sittenkään tehnyt minusta vajaata ihmisraatoa vaan sisäisen kasvun avulla itseäni ja elämän oppiläksyjäni arvostavan ihmisen. Ainut asia mitä voin tehdä on valita rakkauteni ja hyvyyden pelon jälkeen uudelleen ja uudelleen, ja edistää sen avulla hyvää sisälläni ja lähelläni maailmassa.
Vaikka en voinut lapsena estää toisen ihmisen toimintaa ja omia pelkojani toteutumasta, voin alkaa luottaa rakkauteen uudelleen. Rakkaudellani ei ollutkaan parasta ennen päivämäärää. Voin alkaa luottaa siihen, että ääneni kantaa ja rajani luodaan uudestaan rakkaudessa. En halua estää pelkoja tuntumasta, joilla on ollut elämässäni tehtävä suojella minua hetkinä kun rakkauden suojaa ei ole ollut. Päinvastoin haluan kohtaamalla itseni vapauttaa ne. Näkymättömissä oleminen ja itseni pienentäminen, rakkauteni myyminen pelkoa miellyttämällä on ollut turvallista kun valoa ei rakkaudettomissa oloissa ole ollut. Hyväksyminen ja ymmärrys omaan rakkauden polkuuni auttavat minua kuitenkin vapautumaan sisälläni tuntemasta pimeästä. Enää minun ei tarvitse olla yksin sen kanssa, mitä en pienenä voinut tuntea ja käsitellä, vapauttaa ja jakaa maailman kanssa. Sydämessäni ei ole enää sijaa salaisuuksille. Pelkoni rakkauteni hylätyksi tulemisesta ei voi satuttaa minua enää ja estää jakamasta tunteitani ja tarinaani. Se kuuluu nyt kaikille, kokemani pimeä kuuluu näkyville ja voimaksi rakkauteen. Vapautan tässä samalla suurimpia pelkojani puhua kokemuksistani. Uskon lähellä olevan hyvän riittävän aivan kaikille.
Sydänsekoitus 